+358-400-803-640

Asiakaskokemus | Merja laittaa nappulaa kielen alle

Toinen tuo pirteyttä, toinen unen

Merja Terho kertoo terveystilanteensa olleen oikein hyvä aina viiteenkymppiin asti, mutta sen jälkeen on alkanut tulla pieniä kremppoja.

– Nivelet vähän kiusaavat, tuli verenpainetta ja rytmihäiriöitä, hän luettelee. – Mutta nyt menee taas paremmin!

Korutaiteilija Merja Terho on syntyperäinen ja paljasjalkainen tamperelainen. Alun perin hän valmistui prosessi-insinööriksi, ja kouluttautui vielä sen jälkeen tietotekniikka-alallekin. Mutta kun esikoispoika sairastui kuusivuotiaana vaikeaan reumaan, äiti päätti jäädä kotiin hoitamaan pikkumiestä.

Merjalla on kaikkiaan kolme lasta, kaksi poikaa ja tyttö, joista nuorimmainenkin 20-vuotias tytär on juuri lentänyt pesästä. 24- ja 22-vuotiaat pojat opiskelevat diplomi-insinööreiksi ja tytär tähtää arkkitehdiksi. Esikoispojan lapsuudessa puhjennut reuma ei siis ole estänyt opiskeluja ja ammattiin valmistumista.

– Pari vuotta sitten tuli avioero, joten täytyi ruveta suunnittelemaan kuvioita uusiksi, Merja kertoo. – Olin jo aiemmin tehnyt koruja harrastuksekseni, mutta nyt rakensin siitä ammatin. Perustin oman yrityksen vuosi sitten Tampereen Koivistonkylään. Nettisivuni ovat www.nicekoru.fi ja korujani voi ostaa myös MSC Tampere -liikkeestä Hämeenkadulta. Minulla on myös nettikauppaa, pidän korukursseja ja käyn alan messuilla.

Merja myöntää, että insinööri ja taiteilija eivät yleensä mahdu samaan lauseeseen, mutta näinkin voi käydä. Ei pidä kangistua vanhoihin ennakkoluuloihin.

– Terveysmurheita alkoi ilmaantua samoihin aikoihin eron kanssa, hän toteaa. – Tuli verenpainetta ja rytmihäiriöitä, mutta ne pysyvät onneksi kurissa lääkityksellä. Terveysmurheisiin luettavia ovat myös aika pahat ja moni-ilmeiset allergiat, joita on myös lapsilla. Se on sukurasitus molemmilta puolilta. Itse olen allerginen vaikka mille: pähkinöille, manteleille, mansikoille, siitepölylle, eläimille, aspiriinille ja niin edelleen.

Merja on hakenut ja löytänyt apua vaivoihinsa myös luontaistuotteiden puolelta. Hänen hovihankkijansa on tamperelainen Futmed Oy.

– Olen ottanut heidän kielen alle laitettavaa 5000 mikrogramman Superior Source B12-vitamiinivalmistettaan jo hiukan yli puolen vuoden ajan ja olen sitä mieltä, että se on virkistänyt ja piristänyt oloani selvästi.

80-vuotiaalla isälläni todettiin pari vuotta sitten Alzheimerin tauti, jonka lisäksi hänellä on keuhkoahtaumatauti ja kakkostyypin diabetes. Hän on ymmärettävistä syistä ollut allapäin, mutta hänkin on piristynyt selvästi B12-vitamiinin myötä. Hän on nyt syönyt yhden purkillisen ja on selvästi pirteämpi kuin ennen. Isältä mitattiin B12-vitamiinitaso, joka havaittiin hyvin matalaksi. Onkin mielenkiintoista nähdä, kuinka tasot ovat nousseet, kun mittaus seuraavan kerran tehdään.

– Kielen alle punaista pientä nappulaa vaan! Olen sitä mainostanut muillekin ja olen saanut hyvää palautetta. Tyttärenikin käyttää sitä ja väittää pystyvänsä keskittymään sen avulla lukuihinsa entistä paremmin. Vaikea sanoa, onko kyse lumevaikutuksesta vai mistä, mutta pääasia kai on, että tuntuu hyvältä.

Merja alkoi avioeron jälkeen kärsiä myös unettomuudesta. Jonkin ajan kuluttua vaiva hiukan helpotti, mutta sitten se palasi takaisin. Onneksi Futmed Oy:n valikoimasta löytyi sopiva kielen alle laitettava valmiste tähänkin vaivaan. Kyse on melatoniinista.

– Olen ollut koko ikäni hyvin aamu-uninen, mutta kun nyt otan yhden milligramman melatoniinin kielen alle nukkumaan mennessäni, nukahdan puolen tunnin sisään ja herään aamulla seitsemän kahdeksan aikaan niin pirteänä, etten ole eläissäni herännyt. Ilmiö on ihan uusi ja outo. Olen aina ollut enemmän ilta- kuin aamuihminen.

Merja sanoo pitävänsä kielen alle laitettavista, siellä heti sulavista ja hyvin imeytyvistä Futmedin valmisteista senkin takia, että hänellä on kaikkien muiden pikkukremppojensa lisäksi myös refluksitauti.

– Jos otan vitamiinit tabletteina, maha ei oikein tykkää siitä ja kaikenlaista tahtoo nousta vatsahappojen kanssa ylös. Näissä valmisteissa sitä ongelmaa ei ole.

 

Teksti: Reijo Ikävalko